
Olen Sanna Paloposki, ympäristöalan moniosaaja

Moikka! Olen Sanna, opettajasi vastuullisen elämäntavan verkkokursseilla.
Ympäristö ja vastuullisuus ovat olleet minulle aina tosi tärkeitä. Lapsena rakastin eläimiä ja tykkäsin kiipeillä lähimetsän kallioilla. Myöhemmin luonnon ja eläinten kunnioituksesta ja oikeudenmukaisuudesta tuli minulle tärkeitä arvoja. Aikuisena hakeuduin opiskelemaan kestävää kehitystä ja päädyin toteuttamaan lapsuuden ja nuoruuden arvojani työelämässä.
Omassa arjessani pyrin tekemään vastuullisia kulutusvalintoja. Teen hankinnat mahdollisuuksien mukaan käytettynä, säästän sähköä ja vettä, vältän turhaa autolla ajoa enkä syö lihaa.
Viimeisten vuosien aikana vastuullisuus on noussut niin sanotusti tapetille ja useimmat yritykset ovat alkaneet käyttää vastuullisuutta markkinointikeinona. Välillä ahdistun siitä, että tuote kuin tuote myydään meille kuluttajille vastuullisena ja ympäristöystävällisenä valintana. Mainosten suossa voi olla vaikea tunnistaa tuotteiden ja palveluiden todellisia ympäristövaikutuksia.
Toisaalta meitä kuluttajia myös syyllistetään paljon. Voi tuntua epäreilulta, jos kokee että joutuu luopumaan itselle tärkeistä asioista. Samaan aikaan poliitikot kiistelevät ilmastotoimista, eri maiden vastuusta ja osittain edelleen jopa ilmastokatastrofin olemassaolosta.
Haluan itse tehdä parhaani, mutta samalla tiedostan, että riittävän paljon on riittävästi. Kenenkään ei yksin tarvitse pelastaa koko maapalloa. Kenenkään ei tarvitse luopua itselleen tärkeistä asioista, niitä voi vain tehdä toisin. Ympäristöteoissakin ensimmäiset 90 % ovat paljon tärkeämpiä kuin ne viimeiset 10 %. (Paljastan salaisuuden: vaikka en syö lihaa, niin välillä minun tekee ihan hirveästi mieli maksamakkaraa, ja silloin myös syön sitä ihan hyvällä omalla tunnolla!)
Olen kolmelapsisen perheen äiti, ja melkein aina opiskellut työn ohella. Voitte siis uskoa, että arki on usein ollut kiireistä. Arjen keskellä olenkin usein kaivannut selkeitä ohjeita ja neuvoja, tsekkilistoja ja valmiita toimintamalleja vastuullisiin valintoihin. Niitä ei kuitenkaan oikein löytynyt, ainakaan yhteen paikkaan koottuna. Niinpä päätin tehdä itse ohjeita! Ja siitä syntyi Kulo Koulutus - verkkokurssit, joiden avulla arjen vastuullisuusvalintoja on helppo ja hauska tehdä.
Fun fact:
Kulotus eli maaston tarkoituksellinen ja hallittu polttaminen on metsänhoidossa käytetty toimenpide, jossa metsän hakkuualueelta poltetaan kaikki palava materiaali. Kulotuksen muodostuva hiili ja ravinteet lannoittavat paikalle kasvavaa uutta kasvustoa. Kulotuksen avulla voidaan lisätä metsien monimuotoisuutta.
Tiesitkö, että nimeni Paloposki tarkoittaa kulon reunaa? Sukunimeni linkittyy siis osaltaan minulle tärkeisiin teemoihin - luonnon monimuotoisuuteen ja ravinteiden kierrätykseen.
Yrityksen nimi
Ehdot
Seuraa
Kirjaudu verkkokurssille
KIRJAUDU SISÄÄN